Hyvinkään Saukot järjestää laadukasta jalkapallovalmennusta. Meillä junioripelaajat saavat yksilöllistä ja korkeatasoista opetusta kokeneiden aikuisten ohjauksessa. Päävalmentaja on paitsi entinen futaaja, hän on opiskellut Palloliiton valmentajakursseilla ja suorittanut pedagogiset opinnot Tampereen Ammattikorkeakoulussa. Nämä kaksi aihealuetta tukevat toisiaan mainiosti! Lasten näkökulmasta suurin osa harjoittelusta on leikinomaista ja pelaamisen ilo on keskiössä.

 

Kolme tärkeintä asiaa

Futiskoulu Saukot seuraa Latinalaisen Amerikan futisperinnettä, jossa keskitty kolmeen tärkeimpään asiaan:

(1) Taito potkaista palloa oikein.
(2) Taito hallita palloa.
(3) Taito pelata kentällä ottaen haltuun tilan ja pelin kulun.

Neljä valmennuksen kulmakiveä

Valmennus perustuu neljään tärkeään kulmakiveen: (1) Tekniikkaharjoittelu, (2) Fyysinen harjoittelu, (3) Taktiikka ja (4) Henkinen valmennus. Vanhempien kannattaa rohkeasti pyytää valmentajaa selittämään, miksi tiettyjä harjoitteita tehdään. Silloin omaa lastakin on helpompi tukea harrastuksessa.

Kontaktilaji

Lasten kanssa kun ollaan tekemisissä ja pelataan kontaktilajia, ns. huonoa käytöstä tulee eteen väistämättä. Olennaista on, miten tilanteet ratkaistaan. Koska Saukoissa on riittävästi aikuisia valmentajia, jotka tuntevat pelaajat hyvin, he pystyvät puuttumaan epäasialliseen käytökseen heti. Lapsia, joilla on haasteita sääntöjen noudattamisen kanssa, ohjataan oikeaan suuntaan. Toisaalta herkkiä ja ujoja lapsia kannustetaan rohkeuteen sekä sosiaalisesti että itse pelissä. Nämä ovat kolikon kaksi kääntöpuolta.

Kilpailuhenki ja kilpailijan kunnioitus

Jalkapallo on lähtökohtaisesti kahden joukkueen mittelö. Turnauksissa joukkueet ottavat mittaa toisistaan. Terve kilpailuhenkisyys kuuluu luonnollisena osana ihmisyyteen jo evoluutionkin näkökulmasta. Lapsilla on kilpailuun mutkaton suhtautuminen. Saukoissa vastustajan kunnioitus on tärkeää, koska yhteinen peli mahdollistaa molemmille tilaisuuden testata taitojaan tosipaikan edessä. On suuri kunnia saada kohdata toinen vahva joukkue! Saukot tuulettavat aina maalejaan!